tiistai 31. tammikuuta 2017

Selkounia

Terve taas

Ajattelin tällä kertaa avautua selkounista, joita olen aktiivisen apaattisesti muutaman kymmenen vuotta harjoittanut. Niitä tosiaan täytyy muistaa nähdä, tai unet ovat vain tavanomaisen sekopäisiä.

Selkounet ovat siis unia joissa tiedät uneksivasi. Lucid dreaming kansainvälisesti. Ensimmäisen selkouneni näin joskus alle kouluikäisenä. Se alkoi tyypillisenä painajaisena, missä peikot laittoivat minut ja kaksi muuta (nuori nainen ja nuori mies) saunaan kypsymään. Saunassa oli ruskeanharmaita ihmisen osia ja pää, joka kertoi että näin liha pysyy tuoreena (en oikeasti muista mitä sen kanssa jubailin, mutta liha oli tuoretta, kun kerta irtonaiset kädet liikkuivat ja tämä pää puhui). Olin luonnollisesti melko kauhuissani ja suunnittelin pakoa tämän pariskunnan kanssa.

 Jotenkin päästiin saunavankilasta karkuun ja juoksimme aamuisessa metsässä peikkoarmeijaa karkuun. Valitettavasti nämä saavuttivat meitä vääjäämättä. Siinä paniikissa pinkoessani tajusin että hei! Tämähän on unta. Mietin että mitä voin tehdä pelastautuakseni ja hiukan yksinkertainen lapsi kun olin, en keksinyt muuta kuin että pitää avata silmät. En kuitenkaan raaskinut jättää poikaa ja tyttöä (nykyään voin sanoa poika ja tyttö. Unen aikana olimme jostain syystä samankokoisia, mutta jokin minussa sanoi että tässä on kaksi aikuista) peikkojen armoille, joten esitin ideani heillekin. Pidimme käsistä kiinni ja yritimme herätä.

Seuraavaksi huomaan olevani kotipihani metsikössä, pinkin (toiselta puolelta sinisen. Hassua mitä yksityiskohtia voi muistaakin..tai kuvitella muistavansa) peittoni päällä. Nämä kaksi kaveria ovat siinä myös ja neuvon heitä avaamaan silmät vielä kerran, koska tämä on minun kotini ja he ovat varmasti vielä unessa. On aivan pimeää, mutta näen äitini lähtevän pyörällä töihin. Yritän huutaa äidille, mutta hän ei kuule. Sitten tajuan, että minäkin uneksin vielä, koska äidillä ei ole minua mukana. Ei hän voi jättää minua kotiin kun lähtee töihin. Minut pitää viedä päiväkotiin (tai perhepäivähoitajalle. En muista mitä aikaa tämä oli). Siinähän ei ole mitään outoa, että makaa lumikasassa pelkällä pyjamalla.

Tuosta unesta lähtien olen tienyt että unissa voi tehdä mahtavia asioita, mutta varsinaiseen selkouneksimiseen tutustuin vasta mummolle muutettuani. Koska olin kamalan ahkera koulunkävijä, istuin usein kirjastossa. En opiskelemassa vaan lintsasin.. Kirjasto oli ainoa paikka missä sai rauhassa hengailla. Pian olin kuitenkin lukenut kaikki sarjakuvat, mutta onnekseni sarjakuvahylly sattui olemaan scifi/fantasia/rajatieto-hyllyn lähettyvillä. Sieltä bongasin kirjan "kotkan lahja". Olin sattuimoisin ennen muuttoani nähnyt unen kotkasta, joka opetti minut lentämään ja antoi minulle hopeisen amuletin. Kirja tarttui tämän takia käteeni. Selailin sitä aikani ja melkein laitoin poiskin, kun tekstiä oli aivan liikaa ja kotkista ei puhettakaan.

 Mikä hiton yaqui-samaani. Voi hitto mitä juttuja. Castanedasta tuli sitten kuitenkin pikkuhiljaa suosikkini. Näistä innostuneena luin lohjan kirjaston kaikki samanismia ja noituutta käsittelevät kirjat ja suunnittelin lähteväni Siperiaan. Koska olen kuitenkin melko lailla rationaalinen (tai ihan vaan jahkaileva ihminen) en Siperiaan asti päätynyt. "Tosiaikuisena", ei oikein jaksanut uskoa mihinkään, kun kvanttifysiikkakin tuntui olevan täyttä liibalaabaa (lähinnä kai siksi kun on niin helvetin vaikeaselkoista).Yritin siis välissä olla normaalikin, mutta jos ei ole niin ei ole. Tosin mindfulnessia harjoittava, selkounennäkijä-terapeutti on tulevaisuuden normaali. Sanokaa minun sanoneen.

Hassu sattuma on että mindfulnessiin hurahdettuani, selkounet alkoivat taas uudestaan. Ja melko luonnollista tuo lienee. Jos olet tietoinen hereillä, niin miksi et olisi sitä myös nukkuessasi. Uskomatonta miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pieni lapsen mieli (monet lapset näkevät luonnostaan selkounia) on lähempänä tietoista budhalaista mieltä kuin "tosiaikuisen" ja ehkä se onni löytyy sieltä.

Pisimmälle selkounessa menin kun innostuin Charlie Morleyn kirjan (Lucid dreaming-beginners guide to becomming concious in your dream's) luettuani meditoimaan unessani. Selkouni oli muuten niin tylsä ja lentely jo väsyttävää, että muistin tämän heebon kehoittaneen meditoimaan unessa. Olisi kuulemma järisyttävä kokemus. Tämäkin alkoi melko tylsästi, että tässä mä nyt meditoin..laalalaalaa, mutta sitten katsoin käsiäni ja jalkojani ja yhtäkkiä katsoin itseäni edelleenkin tietoisena siitä että uneksin. Tämä hetki muutti jotain itseni hyväksymisessä. En tiedä mihin suuntaan, mutta vieläkin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta olen minä. En täydellinen, mutta silti täydellisen epätäydellinen minä. Ja tästä tulee mieleen hyvä meemi, minkä pinterestissä näin "You know too much psychology when you can't get mad because you understand everyone's reason for doing everything"

Ding. Tulipas pitkä teksti unista. Nyt on sellainen vaihe elämässä, että on kiva kun edes johonkin pystyy vaikuttamaan. En vielä unen tapahtumiin (harjoitus on ollut laiskaa), mutta siihen miten asennoidun niihin. Viime yönä tipuin veteen ja panikoituani hetken, tajusin uneksivani, vajosin rauhallisesti pohjaan ja heräsin. Kai se herääminen odottaa valvemaailmassakin :)

T. "SemisekoEmo"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti