Kirjeet

Tän oon kirjoittanut joitain kuukausia sitten. Ajattelin nyt sen julkaista, koska täähän kertoo joulusta :D Mulla on ristiriitainen suhde jouluun. Vihaan sitä kaupallista hypetystä ja täydellisyyden odotusta, mutta sitten kun jouluaatto koittaa, niin mieli rauhoittuu. Tänä jouluna siinä auttoi flunssa. Oonkin tutustunut youtuben ihmeelliseen maailmaan ja televisiotarjontaan! Varmaan vuoden ruutuaika tuli täyteen parissa päivässä. Joka päivä oon haaveillut että jaksaisin kirjoittaa blogia, mutta ei. Siinä on joku iso este. Se tuntuu niskassa. Olen taas opiskellut ja lukenut hävyttömän määrän kirjoja ja katsonut niitä saatanan youtube-videoita! Mutta päästän tämän kirjoituksen vapaaksi ja katson sitten oliko sopivasti vai liikaa:


Kirje äidille 14 vuotiaalta itseltä

Mua pelottaa. Mun sisällä on myrsky ja teen kaikkea typerää. Mä en osaa koulussa mitään ja mua kiusataan. Sen takia lintsaan joka ikinen päivä ja menen vaan kuvistunneille. Siellä mä saan olla rauhassa ja joskus joku jopa katsoo ihaillen. Mulla ei oo ollenkaan kavereita. Miks me muutettiin tänne? Sun miesystävä hakkas sut ja sit jouduttiin "evakkoon". Se oli tavallaan jännää vai oonko mä vaan tottunut siihen? Pyörit sen saman äijän kanssa vielä vaikka oltiin jo muutettu omaan kämppään. Mä sain kissan, mut en mä osaa siitäkään pitää huolta. Mua ahdistaa ihmiset. Mä pelkään mennä juttelee kellekkään, mut silloin kun olin saanut sulta pari lasia mustaherukkaviiniä, niin olin ihan erilainen. Mun piti kattoo serkkua, mut se hävis ja kävin sitä ettimässä. Olin tosi hauska ja oli helppo puhua muille. 

Joulu ahdistaa sua ja mua ei huvita olla himassa. Pyörin helsingissä ja juon kiljua, koska siellä mä voin olla oma itseni. Muut on samanlaisia ku minä. Yhteiskunnan pohjasakkaa, mut asenteella. Mä tulin jouluks kotiin kuitenkin, koska en halunut että sä oot huolissas ja onhan se perhejuhla. Ajattelin että mentäis Mammalle, niin ku aina. Sä huusit mulle ja sanoit että tapat mun kissan. Mä pelästyin ja suutuin minäkin. Sanoin että lähden helvettiin. Sä pelotit mua. Niinku aina. Mä olin kiltti tyttö, koska pelkäsin sua, mutta ikinä mulla ei ollut tilaa olla oma itseni. Otin kissan reppuun, kun en keksinyt muutakaan ja lähdin. Toivoin etten enää ikinä näe sua.
Pelkäsin. Menin Helsinkiin pummilla niinku aina (kiitos muuten kun maksoit kaikki mun sakot... Melkein tuhannen markan). En tienny miten selviän, mutta monia ihmeellisiä asioita tapahtui. Oli epätodellista olla Lepakossa kissa repussa. Tutut ja tuntemattomat sääli mua ja mun kissaa ja mä yritin olla hauska. Pääsin ystävän luo yöksi ja kissakin sai ruokaa ja kehittelin seuraavaks päiväks suunnitelman. Se oli kai jouluaatto tai aatonaatto. Pummisin rahat ja lähtisin Mammalle.

Lähdin seuraavana aamuna hiipien (salaa oli kaveri mut kotiinsa ottanut) takasin keskustaan ja tapasin pojan, jonka olin aiemminkin tavannut. Tää ei ollu mikään punkkarinretku. Omituinen silmälasipäinen poika. Mä en edes muista sen nimeä... Se oli kiva. Ei mun tasoa (mun tasoa oli ne "ei-niin-kivat" pojat. Semmoset jotka dokaa ja lyö). Se auttoi mua pummimaan rahat ja etsimään oikeen bussin. Mä olin niin ihmeissäni siitä miten ihmiset auttoi ilman että ne sai itse siitä mitään.

Bussiin menin hiton väsyneenä. Ekaa kertaa olin menossa bussilla Lohjalle ja mietin vaan että miten tästä selviän. Kissa repussa, enkä tiedä edes että missä jään pois ja mihin menen. Ja kolmas "joulunihme" tapahtui. Kaikista busseista ja mahdollisuuksista, mä menin just siihen bussiin missä oli serkut! Vittu mä olin helpottunut. 

Tuntui ku olis päässyt vihdoin lepäämään kun Mammalle menin. Mä hengähdin, vaikka kukaan ei meinannu mua tunnistaa kaljuineni ja kajaaleissa... Ja sit vittu sä olit siellä. Mä olin vissiin käyny serkkujen kanssa jossain ja ku tulin takasin niin sä olit keittiössä. Olit humalassa ja aloit huutaa mulle ja heittelit mua pitkin Mamman keittiötä. Mä itkin. Sit Serkku, sun kummilapses muuten, tuli väliin ja sanoi että painu ämmä vittuun! Se pelasti mut. Ja sä lähdit. Jouluna liftaamaan jonnekin ja mua ei kiinnostanu vaikka kuolisit. 

T.Tyttäresi


Kirje äidille 37-vuotiaalta itseltä

Saat anteeksi. 

Et oo mikään mallimummo, ainakaan mun tyttärille. Ne saa itse miettiä haluavatko antaa sulle anteeksi. Mä yritän senkin antaa sulle anteeksi. Vaikka vituttaa.

Saat anteeksi kaiken sen mitä tapahtui mun lapsuudessa. Mä ymmärrän että teit kaiken niillä korteilla mitä sulla on. Joku sanoi joskus että "ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu". Sussa oli kuitenkin tosi paljon hyvää. Mä rakastan sitä kuinka rehellinen olit. Et sievistellyt ja kerroit asiat niinku ne on. Mä sain nukkua pitkään sun vieressä ja muistan aina niitä iltaisia keskusteluja. Ne oli ihan parasta. Ja kaiken sä teit yksinhuoltajana. Aina oli ruokaa ja vaatteita ja leluja. Sä puolustit mua jos pihalla tuli riitaa ja yritit hoitaa kaiken just niinku kuuluukin. Annoit iltapusun ja järkkäsit synttäreitä. Veit mua kaikkialle ja toit poron lapista.

Tosi moni juttu meni ihan pieleen, mut kyl mä uskon että sä rakastit mua. Sen verran ku pystyit. Sä et ikinä oppinut rakastamaan itseäsi. Ei voi kauhalla vaatia.

T. Tyttäresi

Suhteessa

Mä tajusin tänään yhden maailman ihanimmista asioista! Lapset tulee tietty ykkösenä, mutta tää mun uusi suhde ei kyllä jää kauas. Mä oon löytänyt ihanan ihmisen. Se kuuntelee kun mulla on asiaa, ei arvostele mun päätöksiä ja on aina mun puolella. Se rakastaa mun lapsia YHTÄ PALJON KUIN MINÄ! Ja se on paljon se. Se ei löydä mun ystävistä ja sukulaisista yhtään pahaa sanottavaa ja nauttii niiden seurasta. Antaa mulle ihan omaa aikaa. Se on eläinrakas, ei arvostele mun siivoomisia tai siivoomatta jättämisiä ja joka työpäivän jälkeen se taputtaa selkään ja sanoo että hyvä sä. Mä oon rakastunut <3
Entinen kumppani arvosteli melkein kaikkia kenen kanssa olin tekemisissä ja jos joku satutti mua, se sanoi että mä ansaitsin sen. Jos en ollut siivonnut se haukkui laiskaksi ja saamattomaksi. Sen mielestä mä en ollut arvokas kellekään. Jos tein virheen, niin olin ihan vaan huono ihminen. Se ihminen olin minä itse, mutta nyt oon ihan uudessa suhteessa itseni kanssa! Ihanaa <3

Miten ihmeessä mä olen voinut kuvitella että joku mua rakastaisi, jos en ole osannut rakastaa itseänikään. Ollut semmonen semiärsyttävä kynnysmatto. En niin helppo että päällä olis lukenut vaan "welcome", mutta semmonen jossa lukee "haista vittu" ja kaikki kuitenkin kävelee yli.

T. Oivalluksen saanut Emo (otio)


P.S. Näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämä viikko (ja nämä kuukautiset). Mä olen tosiasiassa itkenyt ja käynyt uudelleen läpi eroa ja lapsuutta ja kaikkea mikä tekee ihmisestä ihmisen. Ei oo ollut helppoa. Mutta näin. Näin se mieli löytää jotain minkä luuli kadottaneensa. Sen timantin jonka yli ei kävellä. Kukaan muu ei oo sun kanssa niin paljon kuin Sinä Itse. Pidä huolta Itsestäsi!!

Nyt mä tein sen

Sanoin mutsille, että ota se pää pois perseestä. Nice. Kuka sanoo masentuneelle eläkeläiselle noin? Katkeroitunut ainoa lapsi? No alkoi ärsyttää. Muistaakseni joskus olen maininnut että seuraava, joka kehtaa sanoa, että mä oon niin vahva ja blaa blaa blaa, saa kuulla kunniansa. Siinä se oli. Aivot hyppäs liskomoodiin alta sekunnin. En ehtinyt laskea kymmeneen. Rakas äitini aloitti jotenkin näin: Mä olen miettinyt sua monena yönä. Sulla on helppoa kun sulla on tota tukiverkkoa.... PRIIIIIIIII... Liskoaivot. Ja ihan jonkin verran patoutunutta raivoa. Muistin sanoa myös siitä että olin itse lapsena melkein joka viikonloppu jossain mummolassa tai muualla (olisi pitänyt myös mainita "paitsi silloin kun olin mukana ryyppyreissuilla ja yöllisillä liftausreissuilla" mikä on ehkä vielä asteen pahempi). Argh.

Vähän alkaa olla voimat vähissä jo tämän nykyisenkin elämän kanssa. Lapset. Sitä saa aina miettiä, että oonkohan mä ihan sekaisin enkä vaan ole sopiva tähän hommaan. En kuitenkaan ole se ainoa mikä noihin on päässyt vaikuttamaan. Onhan lapsilla isäkin. Ja muutama isoäiti ja melko lailla etäinen isoisä. Paitsi pienemmillä on yksi vähän vähemmän etäinen isoisä. Ihana ex-appiukko, mitä on kyllä ikävä. Pienemmät ei kyllä vielä saa oloa tuntemaan ihan epäonnistuneeksi.. Kyllä nekin ehtii sitten napsahtaa ihan mahdottomiksi teini-ikäisinä. Eikö? Onkohan tämä nyt tätä teinien vanhempana oloa? Tunteeko useampikin teinin vanhempi tällaista tajutonta turhautumista? Etenkin me jotka ollaan ihan yksin näitten kanssa. Täytyy etsiä jotain vertaistukea. En mä voi olla ainoa.

T.Emo

P.S. Joo. Se PMS. Se PMS... Tästä lähin yritän välttää ihmisten kanssa puhumista puolivälissä kuukautta...

Vihaviestit

Asiasta kukkaruukkuun. Olen tässä kuukauden (tahi ehkä kauemmin) miettinyt sitä kuinkapaljon ihmiset joskus vituttavat. Suunnittelin kirjoittavani kaikille vihan kohteille kirjeet. Sitten ajattelin että senhän voi tehdä tähän blogiin. ..

Ja nyt te jotka pelkäätte olevanne vihan kohteitani...

Pidättäkää hengitystä...

Osa yksi on jo valmis. Ja jää julkaisemattomiin kirjoituksiin :) :)

Voisin kirjoittaa osan kaksi.

Kolme, neljä ja viisi...

Mutta ei. Buddha sisällä huutaa (hiljaa, sillein ystävällisesti ja oikeestaan kuiskaten) ettei viha tee muuta kuin lisää vihaa. "Jos ei ole mitään kaunista sanottavaa, niin älä sano mitään". Kuka on ollut viisas ja sanonut näin? Joku sanoi myös "Jos se ei auta ketään, niin sitä ei myöskään tule sanoa". Enkä usko että auttaa. Saatan hetken aikaa olla tyytyväinen ja vapautunut, mutta mä voin olla sitä muutenkin.

Siitä se ihastuminenkin varmaan tuli. Voin ja saan tuntea asioita. Ei silti tartte olla ääliö. Ja sitten vaan päästää irti. Hups. Sinne meni.

Ja jos joku näistä perkeleistä keksii alkaa ärsyttämään lisää, niin aina on mahdollisuus kertoa mihin kohtaan kolahti. Eikä se IKINÄ oo niiden syy.

Jos en osaa arvostaa itseäni, niin sopimuksien pettäminen jättää kitumaan.
Jos en osaa rakastaa itseäni, niin hylkääminen ja yksinäisyys tuntuu ikuisuudelta.
Jos en osaa antaa anteeksi, niin en pysty antamaan anteeksi itsellenikään.

Tärkeintä on vissiin huomata se että on itse vastuussa tunteistaan. Niistä perkeleistäkin. Ja perkeleellä tarkoitan nyt Vihaa ja Inhoa ja Surua ja muita, mitkä olis mukavampi sulloa säkkiin ja heittää sen tyypin parvekkeelle, joka teki silloin kerran inhasti.

Yritän nyt syleillä vihaa ja kysellä että mihin se on menossa. Sitten palaan taas ihastumisen tunteen pariin ja vietän sen kanssa hetken.

(Kunnes ihastuminen muuttuu pakokauhuksi ja sitten kyselen että mitäs Sä täällä teet!!?)

T. Emo

Jano

Mä olen ihastunut. Poika on varmaan kaksikymmentä ja aivan ihana. Jotenkin hauska näin tosiaikuisena ihastua kaupan kassaan. Poika on siis "lähikaupassa" töissä. En ole varmasti ikinä tavannut yhtä intensiivisesti läsnäolevaa ihmistä. Tai mistä hitosta tiedän onko tuo läsnä ja johtuuko tunne vaan jostain itsessäni. Kiva tunne se on. Vanhin tytär sanoi ettei pidä pojasta, kun tuntuu että aina joutuu sen kassalle. Hymyillen tämän kertoi, niin oletan etten ole ainoa johon poika tekee vaikutuksen.

Hän katsoo silmiin ja hymyilee. Ei niin että hampaat loistaa vaan niin että sinulle tulee sellainen olo että unohdit pukeutua lähtiessäsi kauppaan. Jokaiselle ihmiselle hän sanoo "hei" ja "hyvää päivänjatkoa" ja vaikka kuulit sen jonossa kymmenen kertaa, sinusta tuntuu erityiseltä. En ehkä kestä. Pojan silmissä on jotain niin loistavaa, että katse porautuu sieluun asti. Tiedätkö? Se tunne että kaikki epävarmuutesi, pelkosi, halusi ja toiveesi ovat ihan levällään... Ja välttelet katsetta punastuen, koska pelkäät että nyt kaikki näkee ne.

Mä haluan kanssa. Mä haluan tuollaisen mojon. Mistä se tulee? Voiko sitä kehittää? Miksi joillain on sitä ja jotkut häviävät olemuksellaan harmaaseen massaan? Onko se tuoksu? Onko se ulkonäkö? Onko olemassa näkymätön aura vai selittääkö tiede tämän?

Nyt olo on kuin janoisella saharassa. Ja se on hyvä. Tuntuu elävältä. Tuntuu että sydän räjähti.

Lisää tällaista.

T. Emo

P.S. Haluaisin laittaa kauniin auringonlaskukuvan mökkiviikonlopulta... mutta en voi. Perkele

Hellettä

Tähän vois tottua. Paitsi että rahat loppuu! Lomaillessa menee ihan tyhmiin asioihin massii.. Niinku ruokaan. Ruoka on hyvää. Ja nyt kun ehtii syömään, niin saa rampata kaupassa ihan tosissaan. Typerät lapsetkin kun koko ajan jotain pitää syödä. Eikö ne vois kasvattaa itse oman ruokansa?

Joo. Ahdistus ei oo helpottanut. Tosin olen kohta saanut tehtyä kaiken mitä kesällä pitikin. Paitsi ladattua akkuja. Onneksi oli lyhyt lista.

-Käy Lohjalla uimassa ja istumassa Porlassa ja moikkaa mummoa
-Käy Vesannolla tapaamassa mummoa!
-Poimi mustikoita
-Käy Valkeakoskilla
-Käy Salossa
-Käy Korkeasaaressa
-Käy Lintsillä

Kaikkiin näihin liittyy joku tai joitain ihquja ihmisiä, joita liian harvoin pääsee näkemään. Mustikoiden poiminta on vaan omaa aikaa. Ei edes koiraa mukaan.

Meinaan vielä päästä risteilylle. Kiitos Enkeli. En mä ite mitään ulkomaanreissua olis saanut järkättyä :D

Ja silti ahdistaa. Typerä pää ja ohjelmointivirhe.

Ja kyllä. PMS... Taas. Eikä siis PSM, joka voisi taas kuvastaa "post scriptumina" sitä ahdistusta, mikä jatkuu kuukautisten jälkeen... Ja kirjoitusten välissä olen kohtuu normaali. JEE

T. Emo

P.S. Note to self- Älä tapa itseäsi, kun on pms.. Se oikeesti helpottaa ihan pian. Usko mua
P.P.S. Kohta on talvi. Hellettä toivoit, sitä sait.
P.P.S. Mä rakastan mun lapsia eikä ne oikeesti ole typeriä. Ne on maailman fiksuimpia otuksia!

Ahdistuksista

Loma-ahdistus, kissa-ahdistus, koira-ahdistus, lapsi-ahdistus, terveys-ahdistus, vittu-kaikki-ahdistaa-ahdistus!

Äh... Kuukautis-ahdistus. Se on jännä miten ennen kuukautisia maailma tuntuu kaatuvan ja kaikki on sua vastaan. Ennen mulla oli PSM ja olin Vihainen! Nyt vaan ahdistunut. Viha on siitä parempi tunne, että silloin yleensä saa jotain aikaan. Ahdistus on kauhean lamaava tunne. Molemmat kertovat siitä, että joku asia on pielessä.

Unihäiriöitä ei ole. Paitsi että voisi nukkua tavattoman paljon, mutta ei voi "koska lapset". Wiki kertoi että viha kohdistuu jotain "asiaa tai henkilöä kohtaan". Mielenkiintoista. Mä luulen että tää menee johonkin defenssiin. Yritän pitää vihantunteet (ne oli erotessa jäätävät) kurissa ja sen seurauksena olen "vain" ahdistunut? En kauheasti tunne mitään. Tämä se on!!

Lisäksi molempien tunteiden taustalla on Pelko. Minähän en pelkää mitään. Pelko on älyttömän tylsä tunne. Mitä jos olenkin haudannut pelon? Kyllä mä keksin ahdistuksissani kaikkia pahoja asioita, mitä saattaa tapahtua-- > Häätö (kissojen takia), lomareissujen peruuntuminen (koiran takia ja rahan puutteen), sairastuminen johonkin tappavaan tautiin, lähinnä syöpään, tai sitten pään pimahtaminen, lasten sairastuminen (vanhin tytär masentuu tosissaan ja nuorin saa taas keuhkokuumeen), Trumpin ja Vladin tapaaminen johtaa kolmanteen maailmansotaan... Mitäs vielä? Ai niin äiti kupsahtaa nyt kun jäi "vapaalle" (ELÄKKEELLE!)...

What to do...What to do...

Vihaa tunsin toissakertana, kun puhuin äitini kanssa puhelimessa. Ihan oikeeta vihaa. Vittu heitit mut neljätoistavuotiaana pihalle! Ja nyt oot huolissas kun katson pojalleni asuntoja ja patistan itsenäiseen elämään... "Mitä jos se syrjäytyy" sanoit... Voihan vittu. Ei kiehu enää, niin kuin puhelimessa ollessa. En sanonut mitään. Patoan kaiken sisälle. Siellä on ja pysyy. Onneksi minulla on ystäviä, joille puhua asiasta.

Oliskohan vihan taustalla surua, yksinäisyyttä, kelpaamattomuutta, rakkautta ja särkynyt sydän. Ja ehkä tätä hain kaikista suhteistakin? Dääm! Tää on diippiä.

Ja ahdistuksen taustalla on just toi viha. Mikä ei oo vihaa ollenkaan.

Kirjoitin äidille kirjeet... 14-vuotiaalta itseltäni ja nykyiseltä... Diippiä shittiä... Mut ei mua helpota. Pitäisköhän julkaista ne.. En mä vielä.

T. Emo (otio)

Ahdistus on tunnetila, johon voi liittyä tuskaisuutta, pelokkuutta, paniikkioireita, huolestuneisuutta ja unihäiriöitä. Ajoittainen ahdistus on osa kaikkien ihmisten elämää.[1] Ahdistus muuttuu patologiseksi, mikäli se on suhteettoman suurta (pieni tilanne tuottaa suurta ahdistusta), jatkuu pitkään stressaavan tilanteen jälkeenkin tai esiintyy ilman ulkoista syytä.[2]

Ahdistus on pelon tavoin normaali sopeutumisreaktio. Pelko on reaktio vaaraa ennustavaan ärsykkeeseen. Ahdistuksen kohde ei usein ole yhtä selkeä kuin pelon kohde, ja ahdistuksen kohde voi olla ajallisesti kauempana tulevaisuudessa. Pelko on aistilähtöistä, kun taas ahdistus on kognitiolähtöistä.[3]

Pelko ja ahdistus esiintyvät hyvin samanlaisina eri eläimillä, eli ne ovat evolutiivisesti konservoituneita

Viha on voimakas pahansuopuus, suuttumus, raivo, vastenmielisyys tai muu senkaltainen tunne jotain asiaa tai henkilöä kohtaan

Viha voi perustua vihan kohteen pelkoon tai aiempiin kielteisiin kokemuksiin kohteesta tai jostakin siihen yhteydessä olevaan. Monesti vihaa kuvaillaan rakkauden tai ystävyyden vastakohdaksi, mutta rakkauden vastakohtana pidetään usein paremmin välinpitämättömyyttä, sillä vihan vallassa olevat voivat olla hyvinkin tiiviissä suhteessa toisiinsa. Välinpitämättömyys taas ei kosketa millään tavalla.

Vihaa pidetään kielteisenä tunteena, sillä se on pohjimmiltaan tuhoava voima ja voi johtaa väkivaltaan tai muunlaiseen aggressioon. Voimakas ja intohimoinen viha voi johtaa hallitsemattomaan käytökseen. Jotkut muutkin tunteet, kuten pelko, voivat johtaa väkivaltaan, aggressioon ja hallitsemattomaan käytökseen.

Loma Loma!

VAKAVA-kokeesta tuli hirmuiset 55,25 pistettä. 50 pistettä puuttui jatkoon pääsemisestä. Nehän olisi tulleet siitä että olisin opiskellut sen typerän laskukaavan ylisukupolvisesta köyhyydestä. Olin kuitenkin hirmu tyytyväinen tulokseen ja ehkä jaksan lähteä avoimeen opiskelemaan erityispedagogiikkaa :)
Hain myös luonnonvaratuottaja-koulutukseen Tuorlaan. Tämäkin sellainen, että en mä oikeasti lähiopetukseen pysty osallistumaan, mutta jos verkossa saan opiskella, niin mikäs siinä. Lähihoitaja-luonnonvaratuottaja-erityisopettaja-artesaani kuulostaa vaan niin hienolta.

Lasten/lapsen kanssa on ollut eri jännää. Nyt aion todellakin raahata tämän tutkimuksiin. Näköjään tukea ei saa muuta kuin diagnoosilla. Mistä päästäänkin tähän, että kuinka tuhottoman typerää byrokratiaa tarvitaan pieniin aputoimiin. Mitä hittoa. Voiko olla niin että monta työtuntia psykologilta, tulee halvemmaksi kuin muutama käynti toimintaterapeutilta tai joltain muulta toiminnanohjaajalta? Noh. Pitäähän ihmisten johonkin työllistyä, niin miksi ei sitten byrokratian rattaisiin.

Mulla alkoi loma! Enkä jaksa edes olla pahoillani siitä että olen työtön. Työllistänhän nyt niitä byrokratian rattaissa olevia oikein huolella tämän pari kuukautta, kunnes toivottavasti pääsen töihin taas. Sain heti hoidettua niitä asioita, mitä en töiltä ja väsymykseltä, ole ehtinyt hoitamaan. Auto on katsastettu ja ensi viikolle on jo varattu korjausaika. Katsastus jännittää aina enemmän, kuin lasten kevätjuhlat (joihin en muuten osallistunut tänä vuonna), mutta hylkäys ei tullut yllätyksenä. Pelkään aina että pientä sinistä sattuu, kun katsastusmies kolistelee. Taidan olla hiukan sekaisin.

Olen lukenut nyt aspergerista, kokemusasiantuntijoilta. "Suruvaippa" (Anne Lintunen) avasi silmiä. Kylläpä oli samanlaista oirekuvaa, kuin tyttärellä. Ainoa mikä ei sovi Aspergeriin on sarkasmintaju. Yleisesti ottaen AS-ihmiset eivät tajua sarkasmia, vaan ottavat sanat kirjaimellisesti, mutta tyttäreni on sarkasmin mestari! Mistä lie oppinut... Mitä jos tämä onkin ihan uudenlainen oirekuva. Sukulaisia kuin laajemmin ajattelee, niin tässähän on kyse Sarkastisesta autismista? Voisiko joku ystävällinen tutkia asiaa? Lisäksi luen "Toisin"-kirjaa, Paula Tilliltä, ja mietin monessa kohtaa että mites se oma Asperger :D

Onneksi huomasin tämän... Että voin hyvin tarkkaan miettiä mitä selitän. Mulla on tänään treffit!

T. Emo, joka pelkää autonsa puolesta, rakastaa totuutta ja laukoo sen mielivaltaisesti sopimattomissa tilanteissa

P.S. Jos suvulla on joku periytyvä poikkeavuus, niin haluan että saan kunnian nimetä sen, koska ensimmäisenä tämän diagnosoin! Sarkautismi?

P.S.S. Unen Palladium lyhennettiin joskus aikoinaan Pa... Tää on mun nimimerkki...(ja tämä menee ihan yli kaikilta paitsi enkeliltä, mutta avaan unennäköä joskus kun jaksan)

Tuli ja meni

Saa mennä ja tulla :)
Koe siis. Löysin paikalle ihan kuin olisin aikaisemminkin käynyt ja sain kokeen tehtyä. Ja se kaksi viikkoa vaihtui viime hetken paniikkiin ja sen toteamiseen että ei mun tartte lukea. Ei mun tartte edes päästä pisteiden perusteella sisälle, kun minähän lähden lukemaan avoimen yliopiston kautta ja pystyn siinä samassa käymään töissä... koskapa se lukeminen onnistuu näin hienosti töiden lomassa :D Mikä aivopieru lie tuokin.
Kokeen jälkeen oon saanu lukea paljon parempaa tekstiä:"romanttista tarinaa koirasta ja äijästä" , jossa olen päässyt ihan ensimmäisille sivuille. Mä olen sinipäinen nainen. Olen otettu. Mut on viety konsertteihin katsomaan mitä huikeampia esityksiä. Oikeesti... Kolme kertaa. Mulla on maailman parhaat ystävät! Oikeesti maailman parhaat. Siitä otsikko... Sillain kiertäen kaartaen. Saa tulla ja mennä.
Ja karma antoi mulle vapaan illan. Keskiviikon ennen vapaapäivää. Kiitos ny tästäkin. Juon siideriä ja makselen laskuja ja kirjoitan diipadaapaa.

Kirjasuosituksina "Superennustajat". Ketut on parempia ku siilit. Siinä oli mukavampia laskukaavojakin kuin vakavakokeen materiaalissa (mm. Brierin luku? joku tommonen, hitot mistään odds ratioista!). Mun piti tehdä tiivistelmä siitä, mutta katsoin parhaaksi palauttaa kirjan (yli 50e sakkoa kirjastoooon) ja vaan mainita että "olipas muuten kiva kirja". Tykkään kirjoista missä kirjailija/kirjailijat osaavat kyseenalaistaa itsensä. Ihq kirjastotäti poisti maksuja niin että saan taas lainata... Kiva olla kantis jossain...

T. Emo

P.S. Kiitollisuutta! Haloo!! Kato kui paljon mä oon kiitollinen. Ja kui ärsyttävästi kirjoitan kun oon ihan vaan kaks siiderii ottanu.
P.P.S. MUN opiskelija selvisi hengissä koko opiskelun ajan. Ei ainoastaan mun ansiosta vaan meidän supermahtavan työyhteisön. Onko edes kiva rakastaa sitä mitä tekee ja missä sitä tekee. Taidan olla hiukan pehmeä... Ja vissiin mulla on jo valmiiksi ikävä nuita... Kesä <3

Vihdoinkin lopussa

Ajattelin kirjoittaa itselleni sanakirjan. Kiitos Google ja Wikipedia avusta. Vakava-kokeen artikkelit ovat täynnä "hienoja" sanoja. Jos ikinä pääsen yliopistoon, niin otan tavoitteekseni kirjoittaa joka ikisen tekstin, pienimmänkin runon, pelkästään suomen kielellä.

Voisin aloittaa tämän kirjoituksen kuitenkin pienellä vastalause-runolla:
Filosofian ja empirian dialogi
Normatiiviset ja
Deskriptiiviset ulottuvuudet
Kasvatustutkimuksessa
Haista paska

Tämä on viimeinen päntättävä artikkeli. En siis aloita tästä. "Hienoja" sanoja löytyy ihan ensimmäisestä alkaen. Tässä kohtaa meinasin oksentaa, mutta sitkeästi luin läpi ja valaistuin. Minulle tuli tunne että ehkä ymmärsin pointin. Tai ainakin sanan sieltä, sanan täältä. Ahkerasti käytin puhelimella googlea ja huomasin että kun joitain sanoja suomentaa, lauseesta tulee järkevä eli miksi en opettelisi näitä sanoja ja oikeasti sisäistäisi artikkeleita, sen sijaan että toistan "hauki on kala, hauki on kala"?

Ja sitten... Ja sitten, kun olin jo miettinyt että kannattaako tehdä aakkosten mukaan itselle sanakirjaa vai sitä mukaa kun sanoja tulee, skrollasin vihdoin tekstin loppuun (pirun pitkiä lähdeluetteloita muuten), ja siinä se oli! SANASTO... Ja koskapa sanasto löytyy noin helposti, ei tartte ottaa stressiä. Onhan tässä vielä aikaa. Ja nyt on keskiviikko. Ja se alun kuukausi on vaihtunut kahdeksi viikoksi...

Muistin muuten kolme päivää pitää kiitollisuuspäiväkirjaa. Se helpotti.

T. Emo

P.S. Enkeli saa kohta ajokortin. Me niiiiin lähdetään Lappiin!

Paniikin aika

Valintakoe!! Voi apua.

Tämä tyttö ajatteli yllättää kaikki tutut ja tuntemattomat ja hakea yliopistoon...

Viime viikolla aukesi valintakoemateriaali ja voi jumalauta mitä tekstiä. Että voisiko sanan eksplikoida korjata vaikka suomenkieliseen muotoon!? Haloo! Jos tarkoituksena on sanoa että selitetään kansanomaisesti, niin voisko aloittaa vaikka omasta tekstistä. Tässä on kyllä hyvä tilaisuus opiskella ja suomentaa ne saatanan akateemiset liibalaabat. Harmi että aikaa on vain kuukausi :/
Töissäkin tuli iloinen yllätys, kun sain opiskelijan. Alkuun hypin innosta, mutta nyt pelottaa, että miten ihmeessä ohjaan aikuista ihmistä, kun olen itsekin vasta opin tiellä? Elokuusta on kyllä jotain oppinutkin. Onneksi. Mutta pikkuinen paniikki alkaa olla. Näytöt sujuvat opiskelijalta kyllä varmasti loistavasti, kun hän on jo nyt päässyt työntouhuun tuolla kaaoksesta.

Stressiä ei tietenkään helpota kevät ja hormonit (minun ja muiden), työkavereiden lomat saati sitten ihana lapseni, joka kuraattorin tapaamisessa ilmoitti että "äiti on alkoholisti"... Joo. Ihan kuulit oikein. Illalla kun juteltiin niin syyksi paljastui kosto siitä, että olen paljastanut psykologille (ja kaikille!!) hänen salaisuutensa. Siihen huusin, että "Ei toi ole mun salaisuus!! Olisit kertonut jotain mikä on totta!" . Tavallaan ajattelen että kiva, kun on niin tylsä äiti, että pitää keksiä tuollaisia...mutta enemmän ajattelen että voihan vittu. Kai tämäkin naurattaa sitten vuosien päästä, kun lastensuojelu ja muut mahdolliset tahot rauhoittuvat... ja lapset on isoja ja muuttaneet pois!!

Poika on Helsingissä bileissä ja tuhlasin rahaa (seuraavat kolme vuotta) uuteen tietokoneeseen (pitäähän mulla opiskelijana olla toimiva kone) ja väsymys on niin paha etten jaksa edes autolla liikkua. Mitä lie tulee elämästä. Ja kun valittamaan päästiin, niin ei taida olla ihan tervettä että kuukautiset jatkuu yli kaksi viikkoa.

Jottei mene ihan valittamiseksi niin tänään oli ihana lenkki Kirppu-koiran kanssa, kun törmättiin naapurin koiraan ja vanhempiin. Siinä meni kauniissa auringon paisteessa melkein tunti. Metsässä on voimaa! Tytölle ehdotin että tekisi kiitollisuuspäiväkirjaa. Ehkäpä minäkin lopetan tähän kauniiseen ajatukseen metsästä ja alan katsomaan illan komediaa.

Elämä on laiffii

T.Emo

Alkuperäiset

Pitkän tauon jälkeen... Puuh..
Luin Adam Grantin kirjan "Originals"-Miten oman tiensä kulkijat muuttavat maailmaa. Paljon taas lainauksia jo lukemistani kirjoista, mutta kiva lista lopussa. Jos olisin tämän tiennyt olisin hypännyt viimeiseen lukuun heti. Itse tein vielä referaatin referaatin. Voin ylpeänä sanoa että toteutan näistä kaikkea. Ajatuksen tasolla ainakin. Lasten kasvatuksen suhteen olen hiukan eri linjoilla. Ei ole ihan yksinkertaista, kun kehut älykkääksi lasta.. Siihen kun ei voi vaikuttaa, paitsi ehkä töitä tekemällä. Joskus lapsi lopettaa tekemisen kun on jo "luonteenpiirteidensä" saartama.

Omaperäisten ideoiden kehittäminen ja tunnistaminen

Kyseenalaista oletusarvot
Miksi tämä tehdään näin? Kuka keksi tällaisen säännön? Kannattaako sitä noudattaa?

Triplaa keksimiesi ideoiden määrä
Daa. Enemmän ideoita suurempi mahdollisuus onnistua

Uppoudu uuteen alueeseen
Tutustu vieraaseen kulttuuriin, maalaa, nyplää. Tee jotain uutta!

Viivyttele strategisesti
Viivyttely onkin viisautta

Pyydä palautetta vertaisiltasi
Innostut itse niin että olet sokea idean toimivuudelle. Pyydä siis palutetta, mutta älä ihan keneltä tahansa

Omaperäisten ideoiden sanallistaminen ja kehittäminen

Tasapainota riskisalkkusi
Ei ole mitään syytä ottaa lopareita ja alkaa askartelemaan ilman tukiverkkoa. Voit olla töissä ja toteuttaa ideasi. Ota loparit vasta kun tulet keksinnölläsi toimeen

Korosta syitä, joiden vuoksi ideaasi ei kannata tukea
Kas kummaa. Kun teet näin vastapuoli alkaa kehittää argumentteja ideasi puolesta

Tee ideoistasi tutumpia
Toista itseäsi. Hienovaraisesti joka tilanteessa. Näin ihmiset ajattelevat että ei se vallankumous olekaan kummosempi juttu.

Puhu eri yleisölle
Etsi myös vastahankaisempia yleisöjä. Saat heistä parempia tukijoita kun ikuisista peesaajista.

Ole maltillinen radikaali
Yhdistä ideaasi jotain tuttua ja turvallista. Voit jopa piilottaa (Troijan hevonen) radikaalin idean tuttuun ja kaikille yhteiseen päämäärään, jotta se toteutuu

Tunteiden hallinta

Motivoi itseäsi sen mukaan oletko sitoutunut vai epävarma
Ajattele matkaa jonka olet jo kulkenut, niin et halua enää lopettaa (mikäs harha tämä olikaan?? Oma mielipide on että jos huomaat ideasi olleen paska, lopeta vaikka olisit loppusuoralla)

Älä yritä rauhoittua
Käännä pelko innostukseksi. Jos yrität rauhoittua, sidot vain energiaa..koska pelko <3

Keskity uhreihin älä syylliseen
Syylliseen keskittyminen lisää väkivaltaa ja ahdistusta. Uhreihin keskittyminen lisää empaattisuutta ja kanavoi vihan ideoiksi

Tiedosta ettet ole yksin
Etsi käsiisi joku joka on samaa mieltä ja voitte yhdessä muuttaa maailman

Muista että ellet tee aloitetta, vallitseva tilanne pysyy yllä
Lähde, käytä ääntäsi, sinnittele tai laiminlyö tilanne. Kaksi ensimmäistä muuttavat asioita. Tee jotain.

Mitä vanhemmat ja opettajat voivat tehdä kehittääkseen lapsen ajattelua

Kysy lapsilta, mitä heidän roolimallinsa tekisivät
Leikki on lapsen työtä

Yhdistä hyvä käytös hyviin luonteenpiirteisiin
Kyllä olet reilu kaveri. Lapset imevät nämä "luonteenpiirteet" itseensä (niin hyvässä kuin pahassa)

Selitä miten huono käytös vaikuttaa muihin
Kasvatat samalla empatiakykyä

Luo uusia vaihtoehtoisia rooleja, joita lapset voivat tavoitella
Ryhmätyöt joissa jokaisella on oma "osionsa"


Mä olen törkeän väsynyt! Mut nyt on kevät. Ja mä en ole enää yrittäjä muuta kun ajatuksissa. Seuraavaksi kehittelen jotain superia. Toivottavasti päivätyön ohella :D

T. Emo

P.S. Luin samalla toisen Adamin kirjan: Vastustamaton- Miksi emme pysty lopettamaan tsekkaamista, skrollaamista, klikkaamista ja seuraamista. (Adam Alter). Kirja ahdisti sen verran että poistin Tinderin ja kirjauduin ulos facebookista.. Kas. Ja heti mulla on aikaa kirjottaa blogia. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka epäilevät että meitä kusetetaan. Se pitää paikkansa.