Onnistumisia!

Aloitetaan pienestä: Jonkun päivityksen myötä tilini, millä blogia kirjoitan, hävisi. Vuoden lopussa oli hirveä draivi kirjoittaa, mutta se karisi siihen, kun en salasanaa muistanut. Nyt helmikuun alussa kokeilin ja kolmannella kerralla onnistui. Mitä hittoa? Aivot toimivat outoja polkuja.

Alan myös saamaan itseäni "hihhulimoodiin". Aluksi oli kauhean vaikea uskoa keijuihin ja menninkäisiin, mutta lähimetsässä kolmantena kertana kaatuessani, uskoni lujittui (enkä halua ajatella että ehkä sukua vaivaavat autoimmuunisairaudet voisivat olla tämän takana).

Olen siis lukenut. Olen lukenut opusta joka hipaisee mukavuusaluettani, koska kirjailija on aivan uskomaton kasvitieteilijä Sinikka Piippo. Rakastan lukea Piipon yrttikirjoja. Ne ovat ainoita tietokirjoja, jotka on mukava lukea kannesta kanteen, vaikka ne ovat pakattu täyteen kylmää faktaa. Tämä uusi löytöni kertoo kuitenkin Sinikka Piipon suhteesta keijuihin, maahisiin, lohikäärmeisiin ja yksisarvisiin. Tiesin kirjailijan omaperäisestä suhteesta luontoon luettuani jonkun lehtiartikkelin, mutta silti se meni omituisella tavalla inhottavaksi. Siis kirjan lukeminen ja omiin ennakkoluuloihin törmääminen. Niin paljon huomasin inhoa ja ylimielisyyttä itsessäni, että se oli itsetutkiskelun paikka.

Onneksi luen myös Tenzin Wangyal Rinpochen "Tiibetiläinen unijooga"-kirjaa uudestaan. Se aukeaa nyt opiskeltuani aivan uudella tavalla. Tavalla jolla skeptinen länsimaalainen mieleni hyväksyy mielen teorian (tai ehkä ymmärtää) paremmin ja kokonaisvaltaisemmin. Tenzin kirjoittaa myös oppaista, joita ei muut näe (koska kaikki on yhtä ja olemassaolossa on monta tasoa, jotka ovat kaikki sinun mielessäsi koska Kaikki On Yhtä) joten totesin että miksi ei täällä olisi keijuja. Niihin on uskottu iät ja ajat ja ehkä täytyy olla yhtä itsensä ja luonnon kanssa että ne koet. Harva vain on. Niinkuin allekirjoittanut. Silloin inhon ja ylimielisyyden ajatukset kumpuavat kateudesta ja itseensä pettymisestä ja ne taas kumpuavat pelosta. Ehkä kuoleman pelosta? Ehkä yksinäisyyden ja pimeyden pelosta?

Olen onnistunut melkein lukemaan kirjan ja melkein hyväksymään asiat arvottamatta. Mutta paljon on vielä matkaa! Kateus on ikävä tunne. Siispä myötätunto- ja kiitollisuusharjoituksia kehiin. Yritän kasvattaa itsemyötätuntoakin.

Töitä kyllä ehtii elämässä tehdä ja vaikka nyt "en tee mitään", on elämässä aika paljon tehtävää kuitenkin. Luotan siihen että kun kuuntelen sydämeni ääntä, teen oikein. Tai ainakin sinne päin. Pelko muiden arvostelun kohteeksi joutumisesta on kuitenkin koko ajan läsnä. Siitä taas kumpuaa ylisuorittamista ja itseensä pettymistä ja väsymys ja masennus. Ääni päässä huutaa että et saanut tätäkään tehtyä! Ja sitten kuollaan. Joinain hetkinä muistan sen että äänet tulevat oman pään sisältä ja sieltä tulee myös onnellisuus ja kauniit sanat. Jos en voi antaa itselleni anteeksi, niin voinko kenellekään? Koska kuolema on väistämätön asia, haluanko käyttää aikani täällä, miettien mitä kaikkea pitää saada ja tehdä vai haluanko viettää sen ajan läheisteni kanssa onnellisena?

Eläköön Yksisarviset ja Keijut ja Peikot ja Maahiset!!

Sitten tarinaan:
Kaksi miestä ja munkki. Ensimmäinen mies meni munkin luo ja kysyi että mistä löytää aaseja (miksi hitossa aaseja? Saattoivat olla vuohia tai lampaitakin). Munkki vastasi että vuoren rinteiltä löytyy kuusi aasia. Mies meni ja löysi kuusi aasia. Toinen mies meni munkin ja luo ja kysyi että voisikohan hänkin löytää aaseja. Munkki neuvoi miehen joen toiselle puolelle ja sanoi että sieltä löytyy kolme aasia. Mies meni ja löysi kolme aasia. 
Tarinan opetus on että jos etsit aaseja, löydät aaseja.. tai että joen toisella puolella on vähemmän aaseja kuin vuoren rinteillä.

Oikeasti tarina on loistava ja sitä voi toteuttaa kirjoittamalla itselleen kirjeen, vaikka vuoden päähän. Kirjeessä tulee kuvailla millaista elämä on vuoden päästä yksityiskohtaisesti. Vuoden päästä olet luultavasti saavuttanut suurimman osan tavoitteistasi, koska tiedät löytäväsi ne. Toisaalta voit tehdä niinkuin allekirjoittanut ja vähän pelätä elämää. Luulen että tämäkin toimii...

T. Emo