Periaate 1- Ainoa keino väittelyn voittamiseksi on välttää sitä
Tää on yks mun lemppari. Mä olen kuulemma helvetin huono väittelemään (mä intän) ja sain lainaksi kirjan "Väittele viisaasti". Tajuttoman tylsä kirja. Täynnä kaavoja, vaikeita sanoja ja tylsiä esimerkkejä tylsistä väittelyistä. Tästä lähin mä en edes intä. Sanon vaan, että olet oikeassa. Väittelykirja taisi olla johdatusta akateemiseen väittelyyn, mikä pitää tietyissä oloissa hallita. En kyllä tajua että mitä tekoa sillä on tosielämän kannalta. Se elämä missä on oikeita ihmisiä, oikeiden ongelmien kanssa. Se elämä missä otetaan empaattisesti huomioon toinen. Se elämä hyötyy enemmän konfliktien sulavasta välttelystä? Carnegien kirjasta taas löytyi erään pariskunnan loistava sääntö:"Jos toinen huutaa, toisen on kuunneltava- sillä jos kaksi huutaa, yhteys katkeaa ja tuloksena on vain melua ja ikävää sekamelskaa".
Periaate 2- Kunnioita toisen mielipiteitä. Älä koskaan sano:"Olet väärässä"
Luvun otsikko sen kertoo:"Varma keino saada vihamiehiä- ja sen välttäminen". Miten ihmeessä mä olen saattanut edes kuvitella että toisen virheen osoittaminen auttaisi häntä ymmärtämään oman kantani. Sehän on kuin tikari selkään. Nytkin taitaa olla viisainta vaan olla hiljaa. Jos täytyy odottaa bassoa, niin sitten täytyy odottaa.. Ihan sama vaikka sovittu tapaaminen on vartin päästä. Yritä nyt teinille sanoa, että tämä tapaaminen on tärkeämpi kuin basso ja hän on nyt väärässä. Basso on teinille tärkeämpi. Piste.
Ja totta kai joskus sattuu niin että toiselle vaan pitää karjasta, että "oot tampio!". Silloin ei vaan saa odottaa ihmeitä tapahtuvaksi.. Siis toisessa. Luultavasti käytös jatkuu aivan samanlaisena kuin ennenkin, mutta saat itse olla rauhassa. Tadaa!
Periaate 3- Jos olet väärässä, myönnä se heti ja painokkaasti
Pitäiskö tähän samaan laittaa että menin painokkaasti myöntämään olleeni väärässä. No ei..Mutta en inttänytkään.. Lasten kanssa kyllä on aika usein pakko myöntää olevansa väärässä. Välillä painokkaasti. Ehkä se on hyvä tehdä tässä vaiheessa, eikä itkeä sitten aikuisille lapsille, kuinka paska mutsi sitä olikaan.. Eli myönnä se heti! Ja tähän on pakko ottaa lainaus suoraan kirjasta:"Kuka hölmöläinen hyvänsä voi yrittää puolustaa virheitään- ja useimmat tekevätkin niin- mutta virheiden myöntäminen nostaa ihmisen lauman yläpuolelle ja antaa jalon ja ylevän tunteen".. Aivan. Ihan niinku Sipilä...eiku.. Ja ajatella että kirja on kirjoitettu vuonna 1937.. Suomennos on wikin mukaan tullut jo -39.. Pitäisköhän tää laittaa niinq poliitikoille pakolliseks lukemiseks... Ei siinä että asiat muuttuis mihinkään, mutta ei vituttais niin paljon..
T. Emo
P.S. Luin tässä joutessani kirjan karismamyytistä (Olivia Fox Cabane)... Täti kertoo että Carnegien opit on suurimmaksi osaksi vanhentuneita, mutta lainasi silti.. Ja karismamyytti olikin suurelta osin lainattu herra Carnegielta (tai sitten mun aivoissa kaikki vaan linkittyy kaikkeen..yhtenä mössönä).. Lisänä vain "the läsnäolo" ja pukeudu hyvin opetus. Mitäköhän Carnegie sanoisi pukeutumisesta, jos olisi elossa? Miten ihmiset miettivät vaatteita iloisella 40-luvulla? Itse ajattelen että ei kai pukeutumistansa tarvitse muuttaa, jos ei persoonallisuuttaankaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti